tekstiä         2007          2006          2003-2005          1997-2002          tilaprojektit         curriculum vitae          ota yhteyttä


Kuva ja tila / Studio Mezzo, Helsinki 13.2.-2.3.2003

Millä tavoin kuva ja tila voivat konkreettisesti liittyä yhteen - jos kuva on kaksiulotteinen kappale tilan seinällä, se ei ole reliefimäinen eikä sitä ole tehty valolla? – Tavoittelen kokonaistaideteoksen ideaa.

Näyttely käsittelee kuvan - kuvataiteen ? - ja tilan suhdetta. Vaikka näyttely rakentuu maalausten varaan, se muodostaa tilataiteeksi luokiteltavan itsenäisen, tiettyyn paikkaan sidotun kokonaisuuden.

Kysymys on kuvan ja sen ympäristön (ja samalla maalaustaiteen ja tilataiteen) rajojen häivyttämisestä. Keinoina käytän maalauksen/teoksen ympäristön aktivoimista ’rakentamalla’ ja ’lavastamalla’ sen osaksi itse teosta.

Luon näyttelytilanteesta installaation, jossa kokonaisteos (näyttely) koostuu useista tilaan sijoitetuista objekteista (perinteisistä teoksista ja muista elementeistä), ja jossa näiden objektien keskinäinen sekä niiden ja ympäristön välinen raja on vähän epäselvä. Perinteinen maalaus tai muu teos on tässä vain kokonaisuuden rakentamisen väline, se ei ole pääroolissa.

Yksittäisissä maalauksissa rakennan teoksen sisäisen jännitteen yhdistämällä ’modernia pelkistystä’ historiallisiin kaunotaiteellisiin elementteihin. Inhimillinen koristaminen ja koristautumisen tarve kiinnostaa minua. Miksi pitsiä pidetään kauniina, miksi ihmiset koristautuvat kiharoilla?

Neliöön perustuva estetiikka on usein koulutetun maun estetiikka. Dekoraation tarve on säilynyt meissä, vaikka olemmekin oppineet pitämään mustasta - tai valkoisesta - neliöstä.

Merja Heino 12.2.03




Helsingin Sanomat 20.2.2003

Merja Heinon Kuva ja tila 2.3. saakka Studio Mezzossa, Punavuorenkatu 4 B 1,

Merja Heino on maalarina aina saanut innoitusta arkkitehtuurista, sen vanhoista koristekuvioista, niiden matemaattisesta klassisuudesta. Nyt hän tekee tähän asti totaalisimman yhtälönsä näistä tilan ja kuvan liitoksista.

Galleriatila on ripustettu täyteen ruutuja, neliöitä, joista osa on maalauksia, osa vain neliöitä.

Kuitenkin koko elegantiksi viritetty tila alkaa hahmottua pikku hiljaa niin kuin kävelisi maalauksen sisällä. ”Oikealla” ja maalauksen neliöllä ei olekaan enää juuri eroa. Heino saattaa piirtää neliömäisen maalauksensa sisään huojuvan verkon, neliöiden huterasti modernistisen sarjan, tai vanhan kaarevan arkkitehtuurikoristeen. Niistä tulee kuin ironisia kuvia tästä modernistisesta hienoviritteisyydestä jonka osia ne ovat. Lopulta tuntuu siltä, että puhtainaan neliö tai ruudukko ei taida olla aivan vailla tietyn kuvallisuuden tuntua. Neliöt ja neliömaalaukset taas tekevät läsnäolollaan merkillisen tietoiseksi huoneesta, lattiaparkettienkin neliöistä.

Nelikulmio on piinannut maalareita jo pitkään. Heino tuo tähän traditioon oman, aivan aiheellisen lisänsä, hän sotkee kuvan ja rakenne-elementin rajaa älykkään tuntuisella ja kauniilla tavalla. Ainakin arkkitehtien soisi näkevän näyttelyn.

Mutta näyttelyssä on myös maalaustaiteenkin muhevuutta, hyvin hillittyä ja älyllistä tosin. Purismia tämäkin on, mutta toisenhenkistä, lämpimämpää kuin modernismin purismi.

 Pessi Rautio