27.07.2008
Mikroautoradalla
Taas tuli käytyä Matin kanssa ajamassa mikroautoa, pitkästä aikaa. Matti on ikäisekseen hyvä kuski, voittaa yleensä oman lähtönsä, paitsi nyt jäi toisessa lähdössä kolmanneksi. Matti haluaisikin tulla isona Kimi Räikköseksi, ja haluaisi ajaa mikroautoa aivan yhtä päätä, vaikka joka päivä. Sellaista vaan ei kenenkään kukkaro kestä. Eikä se tie Formuloihin taida muutenkaan olla niin yksinkertaista...
Mutta minun lajini tämä karting ei kyllä ole. Nyt olin ensimmäisen ajon viimeinen, toisessa aika-ajossa viides (kuskeja yhteensä oli 10 kpl). Kahta lähtöä enempää en olisi jaksanut, toisenkin olisin voinut jättää jo ajamatta, niin oli kädet väsyneet jo ekan ajon jälkeen. En ymmärrä miten Matti voi jaksaa, vaikka kuinka paljon!
Yleensä mitä tahansa teenkin, pyrin olemaan siinä aina mahdollisimman hyvä, mutta tällä kertaa ei vaan pysty. Helsingin Käpylässä sijaitsevalla sisähalliradalla on pituutta noin 450 metriä. Paras kierrosaikani oli nyt 34,409 sekuntia (keskinopeus 47,1 km/h = 13m/s). Hävisin voittajalle puolitoista sekuntia, mikä on tässä lajissa hurjan suuri aikaero, kun kierrosajat mitataan tuhannesosien tarkkuudella.
Hauskaa tämä mikroautoilu kuitenkin on, vaikka ns. "kovia kierrosaikoja" ei minun ajamisellani hätyytelläkään. Kymmenen minuutin ajo - vaikka se näyttää katsomosta helpolta, on yllättävän raskas suoritus. Ajon jälkeen on pää ja paita aivan hikiset, samoin kädet melkeinpä tärisevät, kun lopultakin pois ratista pääsee. Ei edes kirveellä polttopuita tehdessä käsivoimat yhtä koville joudu!
Mika ja Matti lähdössä radalle.
26.07.2008
Synttärit lauantaina 26.07.2008
Vuonna 1971 tämä sama päivämäärä osui maanantaille. Silloin laukaistiin neljäs miehitetty kuulento. Päällikkö David Scott (silloin 39v) ja James Irwin (silloin 41v) kävivät Kuussa, Alfred Worden (silloin 39v) jäi kuuta kiertävälle kiertoradalle. 12 päivän reissu meni pojilla hyvin, ja maahan tuotiin tuliaisina 77 kiloa kuukiviä.
Vasemmalta Scott, Worden ja Irvin.
Hieman vanhempina kuin minä nyt.
Mukana oli ensi kertaa kuuauto, jonka matkamittarin kertyi vajaan kolmen vuorokauden aikana yhteensä 28 km. Kuuautossa oli neljä moottoria, joka pyörälle oma sähkömoottorinsa. Se olisi kulkenut vaikka joku moottoreista olisi hajonnutkin. Kuuauto on kuussa vieläkin, ja periaatteessa sen ei olisi pitänyt mennä siellä ajan saatossa miksikään, jos ei ole joutunut meteorin iskemäksi. Akut lataamalla ajamaan voisi lähteä vaikka saman tien.
Täsmälleen samaan aikaan, kun Floridassa kuuraketin ympärillä hyörivät insinöörit ja teknikot tekemässä viimeisiä tarkistuksiaan oli 26.07.1971 äitini Turun yliopistollisessa keskussairaalassa. Sinne oli ajettu sinisellä Mercedes-Benz merkkisellä autolla Yläneeltä jo edellisenä iltana, kun äidilläni oli alkanut vatsassa polttaa hänen kasteltuaan mansikkamaata. Kilometrejä tuli Mersun mittariin 45.
Kotipihalla Mika ja Mersu. Kevät 1972.
Itse näin päivänvalon ensimmäistä kertaa vartin yli kaksi yöllä, päivämäärä oli kiertynyt juuri maanantain puolelle 26.7.1971. Nyt 37 vuotta myöhemmin oli tarkoitus valvoa myös perjantai-iltaa yö kahteen puutarhassa grillaten, mutta en sitten jaksanutkaan. Aamulla minua onnitteli ensimmäisenä 3 kuukauden ikäinen Ronja, meidän uusi koiranpentu. Sitten lapset Matti ja Monika, vaimo Marina ja Marinan äiti lauloivat, ja sain aamupalani halausten kera suoraan sänkyyn. Näin meillä yleensä syntymäpäivinä on joka vuosi tapana. Valokuviakin otettiin, mutta niissä on hiukset niin sekaisin, etten laita niitä tänne.
Aamupalaa syödessäni mietin, että missähän sitä oltiin viime ja sitä edellisinä vuosina samana päivänä? Enpä enää muista, vaikka suunnilleen samalla tavalla synttäreitä on juhlittu aina joka vuosi aikaisemminkin. Paitsi 30-vuotissynttärini olivat vähän isommat, silloin juhlat järjestettiin kesämökillä Köyliön järven rannassa.
Jos sattui auton lähettäminen avaruuteen ensimmäistä kertaa syntymäpäivänäni 37 vuotta sitten, niin "matkailun saralla" historiaa on tehty syntymäpäiväni kunniaksi tälläkin kertaa. Virolaiset Bruno Nopponen ja Priit Vehm olivat eilen perjantai-iltana aloittaneet uimaan yli Suomenlahden. Nopponen saapui Viroon 19 tunnin ja 13 minuutin uintiurakan jälkeen kello yhden jälkeen yöllä. Priit Vehmin matka kesti noin 22 tuntia. Matkaan lähti 6 uimaria, joista 4 keskeytti. Tiettävästi kukaan koskaan ei ole aikaisemmin uinut Suomenlahden yli.
Bruno Nopponen lähdössä 25.7.2008.
Ensimmäinen mies Suomenlahden yli 26.7.2008.
10.02.2008
Valtio yrityksen omistajana
Samaan aikaan kun valtio omistaa pörssiosakkeita, ja saa osinkoja, valtiolla on myös lainaa, joulukuussa 2007 yhteensä noin 56 miljardia. Samalla hetkellä valtion omistaman osakepotin arvo oli 27 miljardia. Jos se myytäisiin pois - valtiolle jäisi velkaa vielä noin 30 miljardia.
Tosin ehkä muistamme - valtion olisi (jälkiviisaus tässäkin taas helppoa) ehkä kannattanut myydä osakkeitaan vuonna 2000, jolloin valtion osakepotin arvo oli hetkellisesti yli 200 miljardia, johtuen silloisesta Soneran osakkeen huippuhinnasta. Valtion velat olisi saatu maksettua pois kertaheitolla, ja rahaa olisi jäänyt vielä ylitsekin. Mutta kuten osakesijoittamisessa yleensäkin, ahneus iskee silloin kun kurssit ovat pilvissä, eikä tuohon aikaan kukaan halunnut myydä "kruununjalokiveä", tai edes osaa siitä.
Nyt kuitenkin valtion velkaa on päätetty lyhentää noin parilla miljardilla, niin kuin nousukaudella on tapana. Jos ei velkaa pystytä lyhentämään nousukauden huipulla, niin koska sitten? Näin on velanmaksu yleensä tapana perustella.
Mutta olisiko juuri nyt kuitenkin viisaampaa olla lyhentämättä velkaa, ja ostaa samalla rahalla osakkeita? Jolloin osakkeiden tuotoilla kattaisi lainan korot, ja rahaa jäisi vielä valtion kassaankin. Halpojahan nuo osakkeet nyt (keväällä 2008) näyttäisivät taas olevan. Ihan sama mitä osakkeita ostaisi. Tosin ensi kuussa osakkeita saattaisi saada vieläkin halvemalla. Osakkeiden hintojen nousu ja lasku kuuluu kupletin juoneen, mutta pitkässä juoksussa osakkeiden arvo on tähän mennessä pitkässä juoksussa aina noussut. Ainakin viimeisen 100 vuoden aikana.
Miksi sitten valtion pitäisi omistaa osakkeita? Miksei yksityiset ihmiset voisi ostaa niitä suoraan, omilla rahoillaan ja omalla riskillään? Toki voivat. Valtio kuitenkin saa lainaa halvemmalla korolla kuin kukaan yksityinen, joten siinä mielessä valtion toimestakin tapahtuma osakkeen omistaminen olisi mielestäni perusteltua. Valtion tulee kuitenkin pysyä pienenä vähemmistö omistajana. Sen ei pidä hankkia mistään yritysestä suurta enemmistöä, jolloin jos yritys uhkaa mennä konkurssiin, se pyytää helposti apua omistajiltaan, jolloin heikosti kannattavaa yritystä tuettaisiin verovaroilla. Niin ei saa antaa käydä.
Stora Enson Kemijärven tehtaisiin liittyen on keskusteltu siitäkin, pitäisikö valtion käyttää omistajan valtaa, ja estää tehtaiden sulkeminen. Mielestäni omistaminen ei ole oikea työkalu tässä kohdin. Omistajana on vaadittava sellaisia päätöksiä, jotka ovat yrityksen parhaaksi, eikä yritykselle saa sälyttää muita, esim. sosiaalisia tai työllisyystehtäviä. Jos kemijärveläisiä autetaan, sen on tapahduttava muulla tavalla, ei siten että valtio omistajana alkaa siellä olevaa sellutehdasta pyörittämään.
Valtio voisi silti olla omistajana eri yrityksissä niin kuin muutkin ihmiset, yritykset ja säätiöt. Itse en olisi tällä hetkellä käyttänyt varoja valtion velkojen lyhentämiseen. Itse olisin ostanut osakkeita, ja niillä saatavilla osinkotuotoilla olisi tulevaisuudessa rahoitettu sosiaaliturvaa ynnä muita hyviä asioita, jotka yhteiskunnan tehtäväksi on annettu.
19.12.2007
Joulukortti pitää pintansa
Joulu lähestyy kovaa vauhtia. Kännykkä ja sähköposti täyttyvät kavereilta tulleista "hyvää joulua" -viesteistä. Mutta perinteinen joulukorttikin näyttää vaan pitävän pintansa. Tai sitten joulukortista on tullut enempi ns. virallinen tapa toivottaa hyvää joulua? Eli jos saa hyvän joulun toivotuksen joltakin yritykseltä, se on aina joulukortti (ei koskaan tekstari, ja hyvin harvoin sähköposti), ja kortin mukana voi tulla joskus joku pieni lahjakin. Eikä aina ihan pienikään, tänä vuonna itselleni joulukortin kera tullut suurin yrityslahja oli ns. "jätkän kynttilä", joka olikin mielestäni tosi hyvä ja piristävä lahja. Sellaisen kun saa käteensä (siinä tarvitaan kaksikin kättä ottamaan se vastaan), niin itsellekin tulee samalla hyvä mieli, jolloin hymy ja naurukin on herkässä.
Myös kansanedustajilla näyttää olevan tapa lähettää perinteinen joulukortti. Niiden lähettäminen ei tietääkseni maksa lähettäjälle mitään, vaan kortit ja postikulut maksaa eduskunta. Korjatkaa, jos olen väärässä. Eli näitä neliönmuotoisia, samanlaisilta näyttäviä eduskunnan joulukortteja on tainnut tulla minullekin jo kohta 10 kpl. Politiikka on siis mukava harrastus, ainakin näin joulun alla.
Vaikka eduskunnan joulukortti onkin itsessään aika "tylsä" - ainakin jos saa saman yhden ja saman kortin 10 kertaa, niin moni edustaja on silti tehnyt siitä jollakin tavalla persoonallisen. On esim. jokin A4-paperi taitettuna siellä välissä. OK - samanlaisen paperin on saanut varmaan tuhannet muutkin, mutta tulee ainakin kätevästi joulun kuulumiset kyseiseltä henkilöltä, ja siitä mitä hän on viime aikoina puuhastellut, ja minkä asioiden eteen tekee parasta aikaa tai seuraavaksi töitä. Oli myös muutamia kivoja kuvia, leimoja ja haasteellisia signeerauksia, joista sai hiukan aikaa miettiä, että kenen nimi siinä kortissa nyt mahtaakaan lukea.
Eniten ihmettelin kansanedustajilta joulukortteja vastaanottaessani heidän nimimuistiaan! Siis ovatko kaikki kortin lähettäjät tavanneet minut jossakin? Vai ihanko nyt itselleen tuiki-tuntemattomille henkilöillekö he joulukorttejaan lähettävät? Vaikka nimi joulukortissa olikin useimmiten aivan helposti luettava, niin itselleni herätti monessakin tapauksessa kummastusta se, että en todellakaan tiennyt, kuka lähettäjä on, mihin puolueeseen kuuluu ja mistä vaalipiiristä hän on kotoisin. No, pakkohan se oli sitten googlella katsoa. Eli nyt tiedän. Mutta kiitos vaan kaikille eduskunnan joulukortin ja kortin mukana terveisiäkin lähettäneille. Olen otettu, jos kansanedustaja muistaa minut, mutta minä en muista häntä. Eikä tässä nyt mistään äänten "kalastelustakaan" voi olla kyse, jos kortin lähettäjä asuu eri vaalipiirissä (esim. Helsingissä) kuin missä itse asun (Uudenmaan vaalipiiri). Tai jos kortinlähettäjä onkin niin kaukokatseinen, että aikoo joskus pyrkiä presidentiksi tai vaikka Europarlamenttiin, niin sitten tietysti minäkin voisin häntä ehkä äänestää...
4.11.2007
Metsätyö on mukavaa
Pidän metsässä kävelystä. Useimmiten on myös saha mukanani. Se on kai sukuvika. Isoisäni isä, Frans Rautio teki metsätöitä aina viimeiseen minuuttiin, eli aivan kuolemaansa saakka. Itsenäisyyspäivänä 6.12.1950 etelä-Satakunnassa sijaitsevan maatalon pihaan juoksi talon koira yksin metsästä kotiin. Siitä kotiväki heti tiesi, että nyt on jotain sattunut ja jotain hullusti, kun kerran koira yksin palaa metsästä takaisin kotiin. Kun sitten metsään lähtivät katsomaan, iso-iso-isäni löytyi tekemänsä puukasan viereltä, kuolleena. Kai sydänkohtaus tai jotain. Vieressä seisoi hevonen, reki perässään. Papan hevonen suri myös tapahtunutta kovasti, ja jostain syystä kuoli pian itsekin. Välittömästi sen jälkeen, kun oli hautajaisissa ensin vetänyt isäntänsä hautaan.
Isoisäni Onni Rautio ajoi puutraktorillaan metsistä puita tien varteen ja sahalle koko pitkän ikänsä. Ei aja enää. Nyt ikävuosia hänellä alkaa olla jo 80. Onneksi on sentään terveyttä riittänyt. Ainakin tähän saakka.
Isälläni Jukka Rautiolla oli aikoinaan metsätöissä vielä suuremmat volyymit. Työntekijöitäkin oli parhaalla aikaa yli 20. Siihen aikaan isälläni oli yksi monitoimikone, jolla nopeasti kaadettiin isoja alueita, sitten oli useita metsätraktoreita, joilla tukit vietiin tien varteen. Oli myös kymmenkunta tukkirekkaa ja lautaa kuljettavat kuorma-autot, sekä vielä hakkeen kuljetusautojakin. Oli oma saha ja höyläämö. Kaikki tämä isäni yli 30 vuoden elämäntyö kuitenkin valitettavasti menetettiin konkurssin kautta 90-luvun alussa.
Tällä hetkellä isäni on jo yli 60-vuotias, mutta metsätöitä olemme yhdessä tehneet edelleenkin, ja molemmat niistä kovasti pidämme. Vaimollani on metsää noin 45 hehtaaria, ja siinä riittää kyllä hoitamista. Nyt keskitymme lähinnä polttopuiden tekemiseen, ja metsän harventamiseen. Parilla moottorisahalla ja pienellä traktorilla, sekä erilaisilla klapintekokoneilla tästä on selvitty.
Taimikonhoitotöistä pidän erityisesti. Raivaussaha on kevyt käyttää, ja sillä saa nopeasti paljon aikaiseksi. Päivän kääntyessä iltaan, oman käden jälki maastossa näkyy. Hoidetuilla alueilla puiden kasvua on mukava käydä myös vuosien päästä katsomassa.
Muistan miten kerrankin kesällä 2001 satuin aivan viimeisellä hetkellä vesakkoiseen tiheikköön, jonka alla oli valon puutteessa eläneitä mäntyjä. Ne olivat noin etusormen paksuisia, mutta korkeutta olivat silti kavaneet jo liki 2 metriä. Männyt eivät vielä olleet kuitenkaan antaneet periksi, sillä latvojen kasvaimet kaikilla taimilla olivat edelleenkin vihreät ja hyvässä kunnossa. Muutoin taimet olivat hyvin riutuneen näköisiä. Olisivat ehkä piankin kuolleet kokonaan. Otin sitten kaikki ympärillä olleet lehtipuut raivaussahalla pois. Kaikki männyt jätin.
Nyt syksyllä 2007 satuin samalle kohdalle uudestaan. Kuudessa vuodessa männyt olivat kasvaneet pituutta yli 5 metriä lisää, eli lähes metrin joka vuosi(!), ja olivat tällä hetkellä jo yli 7 metriä korkeita. Eivätkä olleet enää ollenkaan ruipelon näköisiä, vaan todella elinvoimaisia! Kaikki uudet vuosikasvaimet olivat tuuhean vihreitä, ja rungoillakin oli paksuutta rinnan korkeudella jo ranteen paksuuden verran. Tällaisesta puun kasvusta tulee valtavan hyvä mieli. Hoidettua metsää on ilo katsella. Ehkäpä poikani Matti nämäkin rungot joskus vanhoilla päivillään kaataa? Nyt Matti (9v) auttaa pelkästään polttopuiden tekemisessä, metsätöihin häntä ei vielä oteta, ettei ainakaan jää kaadettavien puiden alle.
Nyt 7 metriset männyt olivat 6 vuotta sitten alle 2 metrisiä. 6 vuodessa 5 metriä pituutta lisää!!!
3.9.2007
Digikummallisuudet eivät sitten loppuneet
Digiaika alkoi, mutta digikummallisuudet eivät sitten tähän loppuneet. Ensin kiellettiin taloyhtiöiltä keskitetyt taloyhtiödigiboksit, jotka sitten kuitenkin aivan loppumetreillä tulivat sallituiksi. Silloin tosin jo kaikki päätökset oli ehditty tehdä, eli vain harva jos yksikään taloyhtiö enää lähti itselleen keskusdigiboksia hankkimaan. Kun asukkaita jo oli kehoitettu ostamaan omat digiboksinsa, ja moni niin olikin jo tehnyt.
Nyt sitten syyskuussa antenniverkkojen analoginen aika päättyi. Analogisten ja digitaalisten lähetysten päällekkäisyys oli maksanut 30 miljoonaa vuodessa. Mutta aika monta miljardia taisi kotitalouksilta kulua digiboksien hankintaan?
Ja useita analogisiin TV-lähetyksiin tarvittuja lähetystaajuuksia vapautui. Mutta niitä ei sitten tarvittukaan mihinkään muuhun käyttöön. Eikä tarvita moneen vuoteen. Vaikka juuri tästä syystä digiaikaan siirtymistä oli kiirehditty!
Ja miksi muuten kaapeli-TV verkoissa ylipäätään tarvitsee olla analogisten lähetysten loppumiselle annettu ehdoton takaraja, eli ensi helmikuu? Eikö tätä asiaa voisi jättää kaapeli-TV yhtiöiden itsensä päätettäväksi, eli lähettäisivät niin kauan kuin asiakkaat niin haluavat. Kun ne analogiset lähetykset kaapelissa eivät millään tavalla ole keneltäkään pois, ne kun eivät vapauta lähetystaajuuksia eetteriin...
Nyt sitten ilmeisesti moni vielä toimivakin TV-vastaanotin on heitetty roskiin. Ei kovin ekologista tämä tällainen...
Mitenköhän käy asiassa suurimmalle sählärille eli YLE:lle? Moni irtisanoi TV-lupansa, ja YLE menetti 3 miljardia TV-lupamaksuja vuosittain. Saattaa ottaa aikojen saatossa koville, jos nyt menetettyjä katsojia ei saada enää takaisin...
13.3.2007
Kevään merkkejä?
Tänään Helsinki-Vantaan lentoaseman virallinen lämpötilamittari kipusi iltapäivällä näyttämään jo lukemia +10,2C. Ja moottoripyöräilykausikin näyttää jo alkaneen. Vaikken itse sitä harrasta. Kevään merkki se sekin.
Tänä aamuna ei sitten enää ollut pakkasta. Asfalttikin alkoi olla kuivaa. Ja renkaiden nastat kropisivat. Vaan eipä kropistele enää. Vaihdoin nimittäin äsken kesärenkaat alle. Johan se lakisääteinen talvirengaskausikin päättyi vajaat 2 viikkoa sitten.
Eipä krapise enää!
28.2.2007
Microsoftin uusi Vista-käyttöjärjestelmä
Hankin sitten minäkin uuden Vista-käyttöjärjestelmän. En suinkaan vartavasten, vaan se tuli samalla kun ostin uuden kannettavan. Luulin ostaneeni läppärin, jossa on reilusti muistia, eli kovoa, yht. 120 gigaa. No, niin sitä olikin, mutta todellisuudessa ei ollut lähellekään. Eli kun avasin tietokoneeni ensimmäistä kertaa, huomasin että kaupassa koneeseen oli jo laitettu Vista-käyttöjärjestelmä, ja Norton Virusturva, niin kuin oli myyntiesitteissä luvattukin, mutta nämä ja monet muut turhat pienet ohjelmat söivätkin sitten muistia yhteensä 37 gigaa! Eli käyttämätöntä muistitilaa sainkin vain 120-37=83 gigaa. No, hyvä sekin. Ja onni onnettomuudessa, etten ostanut satasen halvempaa kannettavaa, jossa kovoa olisi ollut vain 60 gigaa, jolloin jos tällaiseenkin koneeseen jo kaupassa laitetaan valmiiksi 37 gigan käyttöjärjestelmät, niin eihän siitä 60 gigan levystä sitten enää paljon jäljelle jää. Ja ensimmäinen työ kotona oli todellakin syöttää kaikki hyötyohjelmat koneelle, kuten Windowsin office, jossa Excel ja Word ja muut. Näitä uudessa koneessa ei ostettaessa vielä ollut, joten taas kului muistia siihenkin.
Jotenkin olen tottunut ajattelemaan, että tietokone on työskentelyä varten, ei viihtymistä varten. Ei ainakaan aina. Näyttää kuitenkin siltä, että Windowsin Vista ja XP-järjestelmä poikkeavat toisistaan vain lähinnä grafiikkansa puolesta. Juurikaan muita eroja en ole keksinyt. Ja nimenomaan juuri tällaiset muutokset ärsyttävät. Juuri kun olet oppinut tuntemaan jonkun ikonin, niin tuleekin uusi käyttöjärjestelmä, ja kyseinen ikoni onkin taas jälleen hieman eri näköinen. Jolloin taas saa etsiskellä aikansa, että missäs se ja se ominaisuus taas olikaan. No, toivottavasti tästä Vistasta tulee matkan varrella vielä esiin jotain aidosti hyviä piirteitä, muuten on kyllä menty reippaasti kehityksessä taaksepäin. Siis jos Vista ja XP ovat muuten samanlaisia, paitsi että toinen vie vain reippaasti enempi muistitilaa kuin toinen.
14.2.2007
Hiihtolomat lähenee
Viikolla 8 on Etelä-Suomessa hiihtolomaviikko, ja vaimon kotiin eli mummolaan siis ollaan lasten kanssa lähdössä. Tarkoitus on lähteä jo perjantaina.
Kyllä maalla on mukavaa. Itse pidän metsissä liikkumista. Olen aina pitänyt. En kuitenkaan metsästä, enkä kalasta, vaan kuljeskelen luonnossa ihan muuten vaan. Usein kuitenkin moottorisaha tai raivaussaha on mukana. Jolloin jos ja kun muutaman tunnin häärii, niin oman käden jälki näkyy. Aikaisemmin läpikulkematon ja läpipääsemätön lepikko onkin muuttunut hetkessä nuoreksi metsäksi, jossa tukkipuulle on tilaa kasvaa. Hoidettu metsä on ainakin minun silmissäni kaunis.
Metsissä näkee joskus myös erilaisia elämiä. Villisikaa en ole vielä koskaan nähnyt. Jälkiä kylläkin, sekä sorkan jälkiä että sian tonkimaa maata. Ketunpesäkin on yhdessä kohtaa metsää, ja puron varressa on majavan pesä. On ollut jo useita vuosia. Ja ilmeisesti porukkaa alkaa pesän ympäristössä olemaan jo aika paljon. Ainakin kaadettujen puiden määristä päätellen. Ihan hyödyllinen eläin mielestäni se majavakin. Tai ei sen tekemät metsätyöt ainakaan minua millään tavalla haittaa. Lehtipuut pitää jokatapauksessa jossain vaiheessa kaataa, ja havupuihin majava ei koske. Eli ihan hyvä ja täysin ilmainen metsätyömies se siis siinäkin. Ainakin minun mielestäni.
Eli jos kelit suo, niin hiihtolomilla varmaan jossain vaiheessa myös metsätöihinkin. Saa siinä sitten samalla liikunnan lisäksi myös raitista ilmaa.
11.2.2007
Muuttopäivä lähenee
En nyt niin kovin montaa kertaa ole elämässäni muuttanut. Syntymäpaikkakunnalla Yläneellä (Turun kupeessa) pari kertaa. Sitten asuin Turussa parissa eri osoitteessa, ensin Jäkärlässä ja sitten Meri-Uittamolla. Sieltä sitten armeijan kautta Espoon Otaniemeen opiskelemaan. Sillä reissulla olen vieläkin, ja lähtiessäni en arvannutkaan, etten enää palaa. Toki Turussa usein käyn, mutta en sinne enää takaisin asumaan kaipaile.
Helsingin suunnalle muuttaessani asuin ensin muutaman viikon Viertolassa, Tikkurilan kupeessa. Siitä oli vaan yllättävän hankala päästä ruuhka-aikoina omalla autolla Otaniemeen. En tiedä olisiko julkisetkaan kulkuvälineet sen nopeampia olleen. Pääsin sitten kuitenkin HOAS:n asuntoon Helsingin Lassilaan ja muutaman kuukauden kuluttua sitten jo Otaniemen teekkarikyläänkin. Kun jonottaessa sinne oma jonotusnumeroni tuli kohdalle. Teekkarikylässäkin asuin parissa eri kohdassa, ensin poikamieskylässä, sitten loppuajan perhekylän puolella, yhteensä siellä kului 6 vuotta. Jonka jälkeen valmistuin. Ensimmäinen, ihan oman alan työpaikka löytyi järvenpääläiseltä konepajalta. En kuitenkaan halunnut muuttaa kovin kauas Helsingin sykkeestä, joten sopiva paikka asunnolle löytyi Vantaan Havukoskelta. Ostin sieltä ensiasunnon heinäkuussa 1997. Se oli sopivasti puolivälissä Helsinkiä ja Järvenpäätä.
Nyt olisi sitten ensiasunnossa tullut ensi heinäkuussa 10 vuotta täyteen. Keväällä on kuitenkin muutto edessä. Tällä kertaa onneksi matka on lyhyt, vain 5 metriä, eli rivitalon seuraavana olevaan asuntoon. Saatiin tällä tavalla yksi huone enemmän, eli rivarikolmio muuttuu nyt rivarineliöön. Ja molemmille lapsille tulee omat huoneet. Olisi ehkä nykyisessäkin asunnossa vielä jokunen vuosi pärjätty, mutta kun nyt tuli tilaisuus muuttaa, niin muutettiin.
Kohta alkaa olla aika laittaa irtotavaraa muuttolaatikoihin. Sen verran tuo muuttaminen tällä kertaa kuitenkin helpompaa, ettei tarvitse muuttoautoa tilata. Säästyy siinä sitten yksi työvaihe, kun ei tarvitse autoa lastata ja purkaa. Saa sitten nähdä tuleeko 10 vuotta täyteen seuraavassa asunnossa? Voi hyvin tullakin. Joka tapauksessa, seuraava asunto on järjestyksessä kymmenes jossa olen asunut. Ja Havukoski on mukava ja hieno ja aivan upea alue asua. Naapuritkin ovat mukavia. Viihdyn Havukoskella kerrassaan loistavasti.